Kalevalainen jäsenkorjaus®
"Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa." Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi noin nimesi
Kalevalainen jäsenkorjaus on perinteistä suomalaista kansanparannusta parhaimmillaan. Sen tehosta on tieteellistä näyttöä. Se perustuu suomalaiseen kansanperinteeseen ja on asiakkaille tuttua etenkin Pohjanmaalla. Meillä on tarjolla Helsingissä kalevalaista jäsenkorjausta, jossa tutkitaan asiakas ja hänen jäsentensä paikoillaan oleminen. Jos jäsenet ovat virheasennossa niin ne laitetaan paikoilleen. Hoidossa avataan nestekiertoa ja pehmitetään lihaksia. Kehon kalvosto pehmitetään ja saatetaan kuntoon. Nikamat ja luut laitetaan paikoilleen. Hoidossa ei suoriteta nk. manipulaatioita eli niksautuksia, vaan jäseniä lähinnä houkutellaan asettumaan oikeisiin asentoihin pehmeästi mobilisoiden eli niiden omia liikeratoja kunnioittaen.
Hoito on kivutonta ja kun nestekierto toimii kunnolla niin se tuottaa myös hyvän olon. Tarkoitus on löytää kussakin vaivassa sen alkusyy ja hoitaa se kuntoon, jolloin keho hoitaa itse itsensä kivuttomaksi. Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa hoitaja auttaa asiakasta hoitamaan omat elämäntavat kuntoon, jolloin hänen kehonsa kykenee toimimaan oikein.
Seuraavassa esimerkkiluettelo niistä vaivoista, joihin kalevalaisesta jäsenkorjauksesta on ollut apua:
- Alaraajojen virheasennot ja niihin liittyvät kivut
- Alaselän kiputilat: si-nivelen jumitus, iskiastyyppiset vaivat jne
- Skolioosi selkärangan jossain osassa
- Nikamiin liittyy moni vaiva ja sairaus autonomisen hermoston kautta. Kun nikamat ovat oikeilla paikoillaan ei tule hermopuristuksia ja elimistö toimii oikein. Esim. monet vatsavaivat, sydämen rytmihäiriöt, hengenahdistukset, verenpainevaivat jne.
- Kivut ja säryt hartioissa ja niskan alueella. Lapojen lukot, päänsäryt, huimaus ja migreeni.
- Yläraajojen kiputilat. Käsisäryt, jäätynyt olkapää, tenniskyynärpää ja monet ranneongelmat.
- Pään alueen vaivat kuten jännityspäänsärky, kasvosärky, purentahäiriöt ja näköhäiriöt.
Hoidot tehdään Kalevan Tähdessä, Veräjälaaksossa Helsingissä tai kotikäyntinä. Ensimmäisellä kerralla hoito kestää noin pari tuntia, koska asiakkaan terveydentila kartoitetaan haastattelemalla. Jatkossa hoitoaika on noin tunnista puoleentoista tuntiin. Varaa aikasi sähköpostitse tai puhelimitse. Hoitaja on Jan Bäckman ja yhteystiedot löytyvät Kalevan Tähden sivuilta. Hoidon normaalihinta on 60 euroa ensimmäisellä kerralla ja 45 euroa jatkossa (hinnat sisältävät arvonlisäveroa 23%).
Hoitajamme on kouluttautumassa kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi ja opinnot ovat yli puolen välin kisällivaiheessa. Opiskelua on takana jo useita vuosia.
Oletko epätoivoinen? Kaikkea kokeiltu? Kirurgin veitsi odottaa, etkä haluaisi? Kokeile tätä, mutta älä odota yhden hoidon tuovan ratkaisua, vaan ole avoin ja kärsivällinen - silloin tässä on sinulle mahdollisuus!
Hoitoeettinen periaatteemme: Hoitotavoitteenamme on aina löytää sairauden tai vaivan syvimmällä tasolla oleva alkusyy. Emme puutu asiakkaan omaan parantumisprosessiin millään tavalla manipuloimalla sitä, vaikka se toisi kunniaa ja kiitosta lyhyessä juoksussa. Annamme asiakkaalle vapauden edetä prosessissaan sillä nopeudella kuin on hänen korkein tahtonsa.
Tuotteitamme voit tilata myös nettikaupastamme (klikkaa alla olevaa kuvaa):
Voit myös halutessasi antaa ystävällesi lahjaksi jäsenkorjauksen tai jonkun muun hoitomme. Ota yhteyttä silloin meihin.
TILAUS- JA PALAUTELOMAKE
Voit lähettää lomakkeella meille palautetta ja/tai kysellä palveluistamme tms. Lomakkeella voi myös tilata tuotteitamme.
Tästä lomakkeeseen!Yhteystiedot ja aukioloajat
“Tervetuloa Kalevan Tähteen.”
Yhteystiedot:
- Kalevan Tähti, Veräjälaakso HELSINKI
- info (ät) valokoto.com (kysy hoidoista!)
- nollaneljäyksi-430 8625 / Jan
Kalevan Tähden aukioloajat:
- Soita meille (mieluiten arkipäivisin) tai ota yhteyttä sähköpostitse!
- Tuotteisiin voi tulla tutustumaan Veräjälaaksoon sopimuksesta.
Sijainti:
- Sijaintimme on Veräjälaaksossa Helsingissä sekä internetissä. Ota yhteyttä ja opastamme sinut perille.
Päivitetty viimeksi: 20.4.2012 Jan Bäckman©


